Eräänä joulukuun yönä Onnivaaran pieni kylä joutui hurjan talvimyrskyn kouriin.
Tuuli puhalsi vinhasti Raikujärveltä ja toi mukanaan sakean lumimyrskyn, joka kasaantui valtaviksi kinoksiksi tien vierustoille ja kylän asukkaiden pihoille sekä portaille niin, että talojen ovia tuskin sai auki.
Hellänmäen ja vaaran korkeat, jykevät, lumiset kuuset huojuivat tuulessa kuin heinä kesäisellä pellolla. Niin valtaisa oli tuulen voima.
Ja sitten se tapahtui. Kylä pimeni. Yhtäkkiä ei yhdestäkään talosta kajastanut valoa. Kuusen lamput Markkasen kaupan pihalla sammuivat, Puustisen leipomon ja Kirppukellarin ikkunat pimenivät. Kylän raitin lyhtypylväät eivät valaisseet teitä. Hellänmäen Onnenkukkula ei loistanut kirkkaana majakkana alapuolella olevaan kylään.
Pimeyden myötä Onnivaaraan laskeutui hiljaisuus.
Seuraavan aamun hämärässä kylän väki näki umpeen kinostuneet pihapiirinsä ja paksuun lumivaippaan peittyneet kylätiet. Kylän raitilla ei näkynyt kulkijoita. Kaupat eivät avanneet oviaan. Ei kuulunut lasten iloisia ääniä lumileikeissä. Ei kuulunut Kylän Tallin Kaaleppi-oriin aisakellon kilinää eikä vanhan Pauluksen reen jalaksien rahinaa kinostuneilla kyläteillä. Ei pörissyt puutarhuri Päiväläisen vanhan kuorma-auton moottori tavanomaisilla kukkareissuillaan.
Kyläläiset pysyivät lämpimissä kodeissaan suojassa sakealta myräkältä ja purevalta viimalta. Kylä oli hiljainen, lumen ja pimeyden saartama.
Hiljaisuuden rikkoi vain Raikujärveltä puhaltava ankara, viuhuva myrskytuuli.
Ison Kaupungin suunnasta kuului moottorin raskasta jyrinää ja kohta aamuhämärään ilmestyi vinhasti pyöriviä kirkkaita vilkkuvia valoja. Aurausautot olivat tulossa avaamaan teitä kyläläisten kulkea. Onnellista oli se, että suuri myräkkä sattui viikonlopuksi. Ei tarvinnut koululaisten rämpiä umpihangessa koululle painavine reppuineen.
Aurausautot tuiskuttivat lumet tien vierustoille korkeiksi lumivalleiksi. Lumisade jatkui seuraavankin päivän, mutta vain hienona hiutaleiden leijailuna kevyeksi peitteeksi auratuille teille. Tuuli tyyntyi iltaa kohden. Hämärä laskeutui Onnivaaraan.
Kotien ikkunoihin syttyivät kynttilät ja lyhdyt valaisemaan pimenevää iltaa.
Onnivaaran kylä näytti lumoavan kauniilta pienine valotuikkuineen lumisessa maisemassa.
Kyläläiset eivät pimeästä piitanneet. Kynttilöiden valossa oli rauhallista ja tunnelmallista puuhastella kodin pieniä askareita.
Emmi, äiti ja isä istuvat lasiverannalla. Kynttilät palavat ikkunalaudoilla. Pöytää valaisee viisihaarainen kynttelikkö. Kynttilöiden liekit toistuvat ikkunalaseissa moninkertaisina ja veranta suorastaan kylpee valossa pimeää pihaa vasten.
Isä istuu verannan sohvalla ja lukee hyräillen nuotteja. Äiti istuu ukin vanhassa nojatuolissa ja lukee. Emmi nojaa uneliaana isän kylkeen sohvan nurkassa. Isä pyörittelee hyräillessään sormellaan Emmin niskakiharoita. Se tuntuu Emmistä hyvältä. Isän kainalossa on hyvä olla. Isä on lämmin ja turvallinen.
- Väsyttää...Emmi sanoo raukeana. Isä lakkaa hyräilemästä, nostaa katseensa nuoteista ja kääntyy Emmin puoleen:
- Torkahda hetki, Emmi L.L.T., heittäydy siihen pötköllesi...
Emmi virkistyy hetkessä ja nousee istumaan. Väsymys on yhtäkkiä tipotiessään: -Isä, kerro taas se tarina, kuinka minä sain nimeni, kerro! Emmi on kuullut tarinan ainakin sata kertaa, mutta haluaa aina vain kuulla sen uudestaan.
Äitikin nostaa katseen kirjastaan:- Et taida koskaan saada kylliksesi siitä tainasta, hän naurahtaa.
Isä nostaa Emmin polvelleen. Emmi kietoo toisen kätensä isän kaulan ympäri ja katsoo häntä tiukasti silmiin. Hän haluaa nähdä isän nauravat silmät tämän kertoessa tarinaa.Varsinkin sitä yhtä kohtaa...
- No, kerrotaan...hmm.. no...Ennen syntymääsi me äidin kanssa mietimme vauvalle sopivaa nimeä, tyttövauvalle ja poikavauvalle, kun ei ollut tiedossa kumpi sieltä äidin vatsasta tulee. Mummilla ja ukillakin oli omat ajatuksensa nimestä. Mummi oli sitä mieltä, että nimeä ei voi päättää ennenkuin näkee vauvan. Nimen pitää sopia vauvalle. Niin mummi sanoi.
Päätimme sitten odottaa vauvan syntymää.
-Tyttö tuli! hihkaisi Onnivaaran sairaalan punaposkinen kätilö, Inkeri.- Tomera tyttö, tomera on...ääntä riittää kuin kanttori-isällä konsanaan.
Pieni, pyylevä Inkeri-kätilö nostaa kurttuisen, punaisen, huutavan lapsen Raisa-äidin rinnoille.
- Totta, tomera on - kuin Lotta, kuiskaa synnytyksestä voipunut äiti-Raisa. - Mistähän tuo Lotta mieleen juolahti... Äiti katsoo pientä huutavaa kääröä rinnoillaan ja silmäkulmasta vierähtää kyynel pitkin hikistä poskea. Siinä se nyt on, odotettu!
Raisa-äiti silittää vauvan vielä märkää tukkaa, jota näyttää sitäkin olevan kuin isällään, runsaasti. Vauva rauhoittuu, ynisee hiljaa.
Kätilö-Inkeri tulee ja ottaa rivakoin, tottunein ottein vauvan, käärii sen peittoon ja lähtee viemään hoitopöydälle mitattvaksi ja punnittavaksi.
Äiti ja vauva ovat päässeet synnytyshuoneesta osastolle, kun Kauko-Armas, ukki ja mummi saapuvat kukkakimppuineen onnittelemaan äitiä ja ihastelemaan pientä suloista tyttövauvaa.
Kauko-Armas harmittelee, ettei voinut synnytyksen hetkellä olla tukemassa vaimoaan. Kirkossa oli tilaisuus, johon kanttorin oli mentävä. Virkavelvollisuus.
Kanttori Kuuluvainen kumartuu vaimonsa puoleen ja suutelee häntä otsalle: -Raisa, rakkaani... Innostukseltaan ja hämmennykseltään hän ei saa muuta sanotuksi. Ajatukset sinkoilevat sekavina päässä. Vauva, meidän vauva, siinä se nyt on!
Sitten hän katsoo tuhisevaa kääröä pienessä vuoteessa.
- Tyttö, tytteli, pieni... Liikutus valtaa ison miehen.Hän nostaa käärön syliinsä ja tuudittaa, hyräilee hiljaa ääni väristen ..Uinu, uinu, pieni kultahapsi... Sanat takeltelevat isän kurkussa. Hän laskee vauvan varovasti takaisin pieneen vuoteeseen ja pyyhkii silmäkulmiaan.
Ukki ja mummi saavat vuoron ihastella pikkuista. He lepertelevät pikkuiselle kauniita sanoja.
- Jos olisin ehdottanut vauvalle nimeksi Sirkkaa, niin ei se olisi sopinut, sanoo mummi.- Vauva ei ole yhtään Sirkan näköinen, mutta muistuttaa erästä sukulaista, oman äitini nuorempaa siskoa. Hänen vauvakuvaansa, Liina-tädin. Suvun vanhoja valokuvia katselïn juuri, mummi juttelee.
Ukki epäröi mahtaako vain muutaman tunnin vanhasta ryppyisestä vastasyntyneestä nähdä jo suvun piirteitä. Sitä ukki ei mummille tohdi sanoa, mielessään vain pohtii.
Ukilla oli jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää oma ehdotuksensa tulokkaan nimeksi. Ei tarvittaisi kuin yksi nimi, mutta sitäkin kauniimpi.
Ukki, kuten tyttärensä, nyt tuore äiti,
on sanoja, runoja, kirjoja rakastava entinen merenkävijä, vuosia maailman meriä seilannut, nyt eläkkeellä oleva merikapteeni.
- Tuulevi, se on minun ehdotukseni vauvan nimeksi, tokaisee ukki katsellessaan pikkuista. Tuulevi, se on kaunis nimi! Runollinen!
- No jopas satelee nimiehdotuksia...Liinaa ja Tuulevia...
Minulle pälkähti jostain kummasta päähäni Lotta siellä synnytyshuoneessa, Raisa äiti kertoo. Se...se tuli vain...jostakin, en tiedä...
- Liina, Tuulevi, Lotta... makustelee isä- Kauko..minulla ei ole nimiehdotusta. Onhan tässä vielä aikaa miettiä ennenkuin lapsi kastetaan.
On Kuuluvaisten tyttövauvan kastepäivä.
Pappi Hurskainen on tullut toimittamaan kasteen Koivikkokujalle, joka vauvan syntymän aikaan oli vielä ukin ja mummin koti.
Kastejuhlaa vietetään perhepiirissä, vain Sonja, äidin rakas ystävä, on kutsuttu vauvan sylikummiksi.
Kaunis kastepöytä vesimaljoineen, kukkineen ja kynttilöineen on laitettu olohuoneeseen. Vauva tuhisee kummin sylissä. Hänet on puettu mummin tekemään kastemekkoon, jossa äiti-Raisakin on aikanaan saanut nimensä. Mummi on säilyttänyt mekon huolella, pessyt ja silittänyt kastetilaisuutta varten. Mekossa, vauvan rinnan päällä, on vaaleanpunainen ruusuke koristamassa muuten yksinkertaisen kaunista kastemekkoa. Mummi ja ukki ovat sonnustautuneet juhlavaatteisiinsa. Mummilla on yllään tummansininen samettimekko, jossa on hänen itsensä virkkaama kaunis pitsikaulus. Ukki, tapansa mukaan, on pukeutunut juhlaan merimiestakkiinsa, jossa on kullan väriset napit.
Kastetilaisuus olisi valmis alkamaan, mutta isä ja äiti Kuuluvainen supisevat vielä keittiössä.
- Kauko-Armas, kerro nyt ehdotuksesi, Raisa-äiti alkaa tuskastua. Isällä on ollut mielessään kaksi nimiehdotusta. Hän ei osaa päättää kumman ehdottaisi ja olisivatko ne sittenkään juuri sellaiset, jotka hän haluaisi tyttärelleen... Hän epäröi, raapii päätään..
Mummin ja ukin kanssa sovittiin, että annetaan vauvalle jokaisen ehdottama nimi, kunhan ne saadaan oikeassa järjestyksessä kauniisti ja hyvin toisiinsa sointuviksi.
Lotta, Liina ja Tuulevi, ne olivat äidin, mummin ja ukin ehdotukset. Vain isän puuttui.
Emmi istuu isän polvella ja katsoo häneen. Kohta se tulee... Ne isän silmät, kun hän sanoo...
- Kauko-Armas, älä enää emmi, kerro...äiti ei saa sanotuksi lausetta loppuun, kun isä hihkaisee:
- Puolinuotti ja piste! Emmi, siinähän se.. se, se on hyvä...oikein hyvä...mahdoinko sitä ajatella... mutta hyvä se on!
Emmiä huvittaa. Isä eläytyy joka kerralla kertomaansa niin, että silmät lentävät selälleen, suu levähtää tyytyväiseen virneeseen ja isä melkein hypähtää ilmaan, kun hän keksii nimen...tai luulee keksineensä. Vai mitä luulet?
Ja sitten tuo "puolinuotti ja piste", niin isä aina sanoo, kun on keksinyt tai oivaltanut jotain. Hassu isä!
Isä kertoo, että äiti ei ollut ällistykseltään selvitä isän salamannopeasta vastauksesta. Hän sieppasi paperilappusen ja kirjoitti siihen:
Lotta, Liina, Tuulevi, Emmi...ei tuossa järjestyksessä nimet eivät voineet olla. Ne eivät sointuneet toisiinsa kauniisti. Liina, Tuulevi, Emmi, Lotta...ei...ei sekään...
- Emmi Liina Lotta Tuulevi, isä sanoi ponnekkaasti.
- Juuri niin, Kauko-Armas, sanoi äiti, - juuri niin, ja kirjoitti nimet paperille uudessa järjestyksessä.
Pappi, kummi, vauva sylissään ja mummi sekä ukki katsoivat ihmeissään iloisesti nauravia äitiä ja isää, kun he paperilappuineen kiiruhtivat olohuoneeseen. Äiti ojensi lappusen papille. Pappi nosti hiukan kulmiaan, hymyili, nyökkäsi ja aloitti kastetoimituksen.
Emmi Liina Lotta Tuulevi! Sen nimen tarina on melkoisen hauska ja hassukin. Hyvä nimi se on, siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Emmikin. Hän pitää kaikista nimistään. Emmiksi häntä kutsutaan. Se oli äidin, isän ukin ja mummin yhteinen sopimus.
Toisinaan Emmi kuvittelee olevansa Liina, toisinaan Lotta ja toisinaan Tuulevi. Kaikki he ovat erilaisia tyttöjä ja se on Emmistä hauskaa. Kun Emmi sattuu raisulle päälle, kotona tiedetään mikä tyttö silloin on pannut tuulemaan.
Äiti laittaa kirjan kiinni ja asettaa sen verannan pöydälle. Hän on kuunnellut Emmin nimen tarinaa ja nauttii aina nähdessään tyttärensä innostuksen, kun tämä seuraa isän ilmeitä ja eleitä kertomuksen edetessä.
Sitten äiti muistaa:
- Vauvoista puheen ollen, Päiväläisen Lilja-Lemmikki käväisi tuomassa toimitukseen ilmoituksen seuraavaan lehteen. Tyttäret ovat saaneet pikkuveljen. Ajatella, vihdoinkin poika! Tytöt ovat hartaasti toivoneet pikkuveljeä. Kertoivat itse, Touko ja Taimi.
Emmin kasvoille nousee hymy. Lämmin hyvänolon tunne valtaa hänet.
- Voisiko olla totta...se kirje...kirje joulupukille
...minä toivoin Päiväläisille poikavauvaa ...
voikohan pukki sellaisia toiveita täyttää, Emmi pohtii itsekseen.
Niin tai näin, Emmi on hyvillään. Kovin hyvillään ja iloinen Päiväläisen tyttöjen puolesta. Niin iloinen!
********************************************
Talvimyräkkäpäivän pimeänä iltana Emmi menee hyvillä mielin nukkumaan. Juuri, kun on nukahtamaisillaan, Emmi muistaa, että hän esitti kirjeessään joulupukille toisenkin toivomuksen. Ne kissanpennut..se harmaa, tai musta..ihan kumpi vain... Emmi nukahtaa kesken ajatuksen... Unessa Emmi leikkii kissanpennun kanssa, silittää sen silkinhienoa turkkia. Leikistä väsynyt kissanpentu käpertyy Emmin syliin ja nukahtaa siihen. Emmi nostaa sen rintaansa vasten ja painaa nenänsä sen lämpimään turkkiin...
Myös naapurissa, Päiväläisellä, on kiitollisia yöunille menijöitä.
Erityisen kiitollinen on Touko Päiväläinen. Hän muistaa tähdenlennon ja huokauksen... ja kiitoksen, johon hänellä tänäkin iltana on aihetta.
********************************************
PUUHAVINKKI
Elävä tuli: kynttilät, lyhdyt, takkatuli tai vaikkapa nuotio, ovat lämpimän tunnelman luojia.
Niidenkin valossa voi tehdä hauskoja asioita.
Sisällä voit kynttilän tai lyhdyn valossa tehdä varjokuvia seinälle. Voit keksiä varjokuvateatterin yhdessä sisarustesi tai vanhempiesi kanssa.
Takkatulen lämpöön on mukava asettua köllöttelemään ja lukemaan. Tai pyytää vanhempia lukemaan sinulle.
Vaikka olisi pimeää, niin pihalle voi rakentaa nuotion valaisemaan ja lämmittämään sen äärellä istujia. Nuotiomakkaran paisto porukalla on hauskaa ja maistuu ulkona uskomattoman maittavalta!
*******************************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti